Äänituotanto

Spiikin äänitys studiossa, äänitehosteet kuvauskohteissa tai musiikki treenikämpällä, kaikki tarpeet tuotannon mukaan.

Musiikin laadussa ja monipuolisuudessa on myös isoja eroja. Huipulla seisoo yksittäisten hittiartistien ja orkestereiden tekemät kappaleet, joiden etuja yleisesti Suomessa valvoo Teosto. Näiden kappaleiden hyödyntäminen on yleensä muita vaihtoehtoja kalliimpaa ja monimutkaisempaa. Esimerkiksi artistilta itseltään saatetaan tarvitaan lupa musiikin käyttöön tai jos artisti on jo kuollut, lupa tulee pyytää perikunnalta tai muulta etuja valvovalta taholta. Hierarkian alapäässä on täysin ilmainen musiikki, joka saattaa olla toistuvia looppeja ja jäädä kekseliäisyydessään ja syvyydessään jonkin tunnetun teoksen halvaksi mukaelmaksi. Askel tästä ylöspäin ovat vuosimaksuiset edulliset kirjastot, joiden musiikkia voi hyödyntää rajattomasti noin 50 tai 100 euron vuosimaksua vastaan. Kirjastot saattavat olla hyvinkin laajoja, mutta musiikin monipuolisuudessa ja ajankohtaisuudessa hävitään. Myös isoilla levy-yhtiöillä on omat tuotantomusiikkia myyvät yhtiönsä, joiden musiikkien käyttö laskutetaan usein sekuntiperusteisesti. Hinnat pyörivät noin 1-3 euron paikkeilla sekuntia kohti. Näiden lisäksi on muita tuotantomusiikkia myyviä tahoja, jotka lisensoivat kerralla koko musiikkikappaleen sen ostajalle. Tämän kertaostoksen jälkeen, musiikin ostanut taho voi käyttää sitä uudelleen ja uudelleen esimerkiksi muissa tuotannoissaan. Yksittäisten kappaleiden hinnat, hieman riippuen käyttökohteesta, vaihtelevat karkeasti noin 15 euron ja 500 euron välillä. Aiemmin mainittujen tarjoajien lisäksi on niin sanottua premium-tuotantomusiikkia. Sitä tarjoavien tahojen palveluihin pitää saada kutsu, jotta musiikkia voi kuunnella. Kun palveluun on saatu tunnukset ja sopiva musiikki löytynyt, pyydetään musiikin käytöstä erillinen tarjous. Musiikkikappaleet ovat usein uniikimpia ja muiden palveluiden kappaleita paremmin tuotettuja. Hinnat vaihtelevat 250 euron ja 1 000 euron välillä per musiikkikappale.

Äänitehosteiden osalta suuri osa tehosteista voidaan ja usein myös kannattaa äänittää kuvauksien yhteydessä. Tuolloin ne ovat autenttisempia. Mikäli äänityshetkellä on ollut melua, jälkiäänityksillä ongelmia on mahdollista taklata. Tuolloin käytännössä puheet tai ovien aukeamiset replikoidaan kuvassa näkyviä asioita mukaillen. On olemassa myös äänitehostekirjastoja, joita voidaan tällaisissa tilanteissa käyttää. Sieltä löytyvät myös ne kaikkein epäuskottavimmat äänet aina keijukaisen taikasauvasta laseraseen laukaisuun.

Mikäli video rakentuu spiikin ympärille, spiikkaus kannattaa toteuttaa äänitystä varten rakennetusta studioympäristössä. Tuolloin äänestä saadaan mahdollisimman puhdas. Spiikki otetaan sisään kuivana, eli ilman tilan mukanaan tuomaa kaikua ja sitä on tämän jälkeen mahdollista efekteillä sävyttää. Useimmin spiikkiä kompressoidaan hieman, jotta hiljaisimpien ja voimakkaimpien äänten välinen ero on puristuu mahdollisimman pieneksi. Erojen tasoittamisella puheäänestä tulee mahdollisimman selkeää. Miehillä saatetaan vielä erikseen korostaa matalia taajuuksia, jotta puheääneen tulee tumma ns. ”syvä rintaääni”..

Näyttelijöiden, esiintyjien tai haastateltavien henkilöiden repliikit saadaan sitä parempilaatuisina, mitä lähemmäs mikrofoni pystytään sijoittamaan. Usein elokuvia ja tv-sarjoja kuvattaessa, puikkomallinen mikrofoni pyritään työntämään puomilla mahdollisimman lähelle kuvassa olevan henkilön suuta, kuitenkin siten, että se ei näkyisi kuvassa. Tyypillinen lausahdus kuvauksissa onkin ”mikki kuvassa” eikä sillä tarkoiteta kuuluisaa Disney-hahmoa. Kun halutaan säästää kuvausryhmän koossa ja päästä mahdollisimman helpolla, käytetään nappimikrofoneja. Niitä käytetään usein haastattelutilanteissa ja esimerkiksi television keskusteluohjelmissa, joissa muutoin jokaista haastateltavaa kohti pitäisi olla oma henkilö puomin varressa. Nappimikrofonit ovat kätevä ratkaisu myös kuvattaessa yritysvideoita pienellä, kahden hengen miehistöllä. Ne ovat melko idioottivarma ratkaisu, joiden äänenlaadussa on harvemmin ylitsepääsemättömiä ongelmia. Ainoan ongelman saattaa muodostaa taajuudet, joilla langattomuus toimii tai mikin hankaaminen vaatteisiin, joka aiheuttaa rahinaa. Sen sijaan puomin päässä oleva mikrofoni saattaa olla liian kaukana, joten äänittäjän pitää olla koko ajan hereillä.

Comments are closed.