Casting

Tarvittaessa etsimme sopivimmat mallit, näyttelijät ja ääninäyttelijät videoihin.

Päätä missä aiot kuvata ja kuka auttaa sinua siinä. Monesti videolle esiintymään tarvitaan joko organisaation omia työntekijöitä, kavereita ja tuttavia tai mallitoimistosta malleja. Myös ammattinäyttelijöiden hyödyntämistä kannattaa pohtia, vaikka se usein onkin merkittävä kuluerä. Malleja kuvauksiin välittävät useat agentuurit, joista jokainen hinnoittelee mallit oman hinnastonsa mukaan. Näyttelijöiden osalta osviittaa saa Näyttelijäliiton palkkataulukosta. Spiikkerit, maskeeraajat, assistentit ja muut rakentavat hinnoittelunsa pohjautuen liiton suosituksiin, agentuurin hinnoitteluun tai oman yrityksensä hintapolitiikkaan. Ja lähes kaikki on myös neuvoteltavissa projektin mukaan.

Kuvatuotantoa on mahdollista tehdä hyvin monella tasolla. Yksinkertaisimmillaan laadukasta kuvaa syntyy, kun taitava kuvaaja on liikkeellä laadukkaan kameran kanssa. Kun panoksia halutaan nostaa eli tehdä visuaalisesti vaikuttavampaa materiaalia ja saada tietty varmuus kuvausolosuhteisiin, lisätään kuvausryhmän kokoa. Porukkaan voidaan ottaa mukaan kuvaaja, ohjaaja, kuvausassistentti, äänittäjä, valaisija, valomiehiä, maskeeraaja, kuvaussihteeri ja monia muita rooleja. Yksittäistä roolia tekemään voidaan myös ottaa useampia tekijöitä.

Comments are closed.