Kuvaukset

Kuvataan kaikki uusi kuvamateriaali joko studiossa tai kuvauskohteissa.

Kuvauksissa video saa kameran kautta sisältönsä, samaan tapaan kuin näppäimistön painallukset tuottavat kirjailijan käsissä kirjan. Kirjan tekstiä tullaan jälkikäteen vielä moneen kertaan editoimaan ja muokkaamaan, videon kuvasisältö ja tapahtumat säilyvät kuitenkin pääpiirteissään ennallaan, järjestys, värit ja lisukkeet toki päivittyvät. Kuvatuotanto on itsessään vaativaa puuhaa ja koostuu monesta osasta. Pitää huolehtia kuvauskalusto paikalle, sekä mahdolliset mallit, rekvisiitta, meikkaaja, lavasteet ja itse kuvausryhmä. Mikäli tuotatte itse kuvamateriaalin, muutamaan perussääntöön on syytä perehtyä, jotta kuvamateriaalia mahdollisimman käyttökelpoista myös editointivaiheessa.

Muista kuvata tarpeeksi niin sanottua b-roll-materiaalia. Se käsittää kaiken virallisen kuvamateriaalin ulkopuolisen aineistun, kuten etablointikuvat, lähikuvat ja yksityiskohdat. Jos kuvataan esimerkiksi tapahtumavideota, b-roll-materiaalia ovat yleiskuvat tapahtumapaikan ulkopuolelta, lähikuvat yleisön kasvoista, tauoilla juotavat cocktailit ja käytävät keskustelut, sekä osallistujien saapumiset ja poistumiset.

Huolehdi varsinaisen a-roll-materiaalin laadusta. A-roll materiaalia ovat kuvakerronnan pääelementit. Tapahtumavideolla sitä olisivat puheenvuorot lavalla ja niistä mahdollisesti äänitettävä ääni. Mikäli halutaan tehdä leikkauksia, tarvitaan usein kyytipojaksi B-roll-materiaalia, jotta leikkauksista saadaan sulavia. Esimeriksi haastatteluvideota on helpompi leikata ja siitä saadaan sujuvampi, kun ei tarvitse näyttää koko ajan puhujan kasvoja. Välillä voidaan näyttää puhujan käsiä tai kuvaa niskan takaa. Näillä kikoilla voidaan haastattelusta poistaa esimerkiksi ylimääräisiä toistoja ja liian pitkiä taukoja.

Kuvatessasi muista suojaviiva. Kuvatessasi kuvittele horisontaalinen viiva sinun ja kuvattavan kohteen välille. Viiva muodosta 180 asteen tason, josta pitää valita jompikumpi puoli. Puolta ei voi vaihtaa kesken kuvauksien. Tämä takaa sen, että kuvattavan kohteen katseen suunta ja liikkeen suunta säilyvät läpi videon samana, eivätkä poukkoile puolelta toiselle. Jos jostain syystä virhe kuvattaessa tapahtuu, on mahdollista käyttää b-roll-materiaalia virheen peittämiseen. Kun välillä leikataan esimerkiksi johonkin yksityiskohtaan, ei suunnan vaihdos ole yhtä häiritsevä.

Yleisimmät käytössä olevat kuvakokojärjestelmät ovat 5-portainen ja 8-portainen järjestelmä. Tässä muutama vinkki kuvakokojen hyödyntämiseen:

– Älä hyppää liian monen kuvakoon yli. Mikäli päädyt leikkaamaan yleiskuvasta erikoislähikuvaan, katsoja ei välttämättä ymmärrä kuvien välistä yhteyttä..

– Kuvaa myös vastakkaisesta kuvakulmasta. Etenkin haastatteluvideoissa, voidaan hyödyntää vastakkaisesta suunnasta kuvattua materiaalia. Usein tämä on kuvaa haastattelijan kasvoista. Näiden kahden kuvan lisäksi voidaan ottaa kuvaa, jossa sekä haastattelijan, että haastateltavan kasvot näkyvät samaan aikaan.

– Jätä tilaa katseen suuntaan. Rajattaessa kohdetta kameran näytöllä, on hyvä idea jättää enemmän tilaan katseen suunnan puolelle. Se tekee kuvasta luonnollisemman ja tarjoaa katsojalle tunteen esimerkiksi vastakkain olevista ihmisistä. Jotta haastattelutilanne välittyy myös pienemmissä kuvakoissa, kuvassa haastattelijan tulee katsoa vastakkaiseen suuntaan kuin haastateltava, käytännössä siis toisiaan kohti.

Comments are closed.