Petra Gräsbeck – Hartwall: hyödynnämme videoita yhä laajemmin

Hartwallin viestintäjohtaja Petra Gräsbeck kertoo, kuinka video toimii osana Hartwallin viestintää. Hartwall on alkanut käyttämään videoita yhä laajemmin ja he aikovat käyttää niitä yhä enemmän sekä sisäisesti, että ulkoisessa sidosryhmäviestinnässä. Gräsbeck kertoo Hartwallin tulevan tarkemmin miettimään videon integroimista myös viestintäsuunnitelmaan. Vaikka isompien videotuotantojen toteutuksessa käytetään ulkoisia kumppaneita, tehdään paljon myös sisäisesti omin voimin.

Harwall on juoma-alan innovatiivinen suunnanäyttäjä ja samaa innovatiivisuutta he haluavat näyttää viestinnässään. Gräsbeckin esimerkki onnistuneesta videonkäytöstä on Hartwallin vastuusraportin lanseeraus viime vuodelta. Sen tueksi toteutettiin South Park -tyyppinen animaatio, ja se onkin hyvä esimerkki siinä mielessä, että sen jaksaa katsoa. Vaikka faktat eivät jäisikään mieleen, videosta jää aina emootio ja muistijälki siitä, että yritys panostaa aihealueeseen.

Viimeisen vuoden aikana, Harwall on mennyt etenkin sisäisessä käytössä raskaaman kaluston videotuotannosta hyvinkin kotikutoiseen videoon. Säännöllisiä videosisältöjä pohdittaessa, Gräsbeck mainitsee sisäiseen viestintään soveltuvan johtoryhmän videoblogin. Sillä tehtäisiin tunnetuksi johtoryhmän henkilöitä omilla kasvoillaan. Videoblogin avulla voisi viedä tehokkaasti viestejä eteenpäin, esimerkiksi strategiaan ja arvoihin liittyen. Instagramin maailma puolestaan on Hartwallille vielä uutta. Gräsbeck toteaa, että kiinnostavaa voisi olla, kun ottaisi kuluttajat mukaan tuottamaan 15 sekunnin Instagram-videoita. Niillä voisi myös esittää kurkistuksia brändien ja tuotteiden tekemisen taakse. Viestintävideot saavat olla hyvinkin yksinkertaisia, havainnollisia, lyhyitä ja kiteytettyjä.

Hartwall on juoma-alan innovatiivinen suunnannäyttäjä. Hartwallin tuotevalikoimaan kuuluu oluita, siidereitä ja long drink -juomia, pullotettuja vesiä, virvoitusjuomia, mehuja ja erikoisjuomia sekä tytäryhtiö Hartwa-Traden kautta viinejä ja muita alkoholijuomia. Tunnetuimmat tuotemerkit ovat Lapin Kulta, Karjala, Foster’s ja Heineken -oluet sekä Hartwall Jaffa, Hartwall Novelle, Upcider ja Hartwall Original Long Drink.

Comments are closed.