Tag 2D

Suomen Pakolaisapu – 2D-animaatio

Tuotimme Suomen Pakolaisavulle 2D-animaatioita joulukampanjan tueksi. Kampanjan tavoitteena oli kertoa koulutuksen lukuisista, kauaskantoisista ja monille yllättävistäkin hyödyistä, sekä kerätä varoja ulkomaan työhön. Haluttiin ihmisten ymmärrystä ulkomailla tehdyn työn merkityksestä ja kasvattaa myös Pakolaisavun tunnettuutta. Esimerkiksi käytännönläheinen lukutaitokoulutus ei ole vain kirjainten ja numeroiden opettelua, vaan hyödyt ovat todella moniulotteisia ja kauaskantoisia. Asia on samoin esimerkiksi nuorten ammattikoulutuksessa. Asiasta ei kuitenkaan haluttu kertoa paperinmakuisesti tylsän opetusvideon fiiliksellä, vaan raikkaasti ja kiinnostavasti.

Kampanjan keskeisenä elementtinä olivat 3 lyhyttä animaatiota, jotka kertovat koulutuksen hyödyistä. Kanavina olivat ennen kaikkea sosiaalisen median kanavat ja Suomen Pakolaisavun uutiskirjeemme. Pakolaisista 90 % elää kehitysmaissa. Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja paluumuuttajia Liberiassa, Ugandassa ja Myanmarissa muun muassa lukutaito-, ammatti- ja yrittäjyyskoulutuksen keinoin. Joulun kampanjassa kerättiin varoja tähän ulkomailla tehtävään työhön.

Katso myös kampanjan muut animaatiot!

Naisten asema

Toimeentulo

NAL Nuorisoasuntoliitto – 2D-animaatio

Tuotimme Nuorisoasuntoliitolle 2D-animaatioita, jotka ovat suunnattu nuorille ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaville.

Nuorisoasuntoliitolla oli haaveissa toteuttaa hauskoja ja siinä sivussa vähän opettavaisiakin pikkuanimaatioita.
Animaatioita tuotettiin 5 kpl, joista kukin noin minuutin mittaisia. Animaatioiden fiili oli hassuttelevan videopelimäinen ja letkeä. Ulkoasuksi haluttaisiin tikku-ukkomaista tai videopelimäistä visuaalista ilmettä. Animaatioissa esitettiin asumiseen liittyviä ongelmatilanteita ja niiden ratkaisuja. Sisältöjen tuli olla reteitä, rouheita sekä helppolukuisia ja -tulkintaisia. Kuvituksesta ja animaatioista vastasi Anna Korhonen. Äänimaailman ja musiikin animaatioihin suunnitteli Antti Tammimmaa.

Katso videot alta!

Tyyppi ja mörkö:

Tee se itse – tulva:

Tee se itse – tulipalo:

Tee se itse – sydänsuru:

Oikeusministeriö – 2D-animaatio

Tuotimme 2D-animaation Oikeusministeriölle Skype for Business -verkkosovelluksen lanseeraamiseen Oikeusaputoimiston asiakkaille. Kansalaisella on yhteiskunnan monimutkaistuessa yhä enemmän oikeudellisia ongelmia, joihin hän tarvitsee asiantuntevaa apua. Oikeudenkäynneissä on usein tarpeen käyttää lainoppinutta avustajaa samoin kuin sovintoneuvotteluissa ja erilaisten asiakirjojen laadinnassa. Oikeusapu tarkoittaa sitä, että kansalainen voi saada itselleen oikeudellisen asian hoitamista varten avustajan kokonaan tai osittain valtion varoilla. Oikeusapu kattaa kaikki oikeudelliset asiat. Skype for Business animaation on tarkoitus helpottaa palveluun perehdyttämistä ja auttaa ottamaan ratkaisevat ensiaskeleet.