Tag tarinallistaminen

Vaasan yliopisto – Markkinointivideo

Tuotimme markkinointivideon Vaasan yliopistolle. Videon päähenkilö Eetu saapuu opiskelemaan Vaasaan, jossa hän tutustuu paikallisiin ihmeellisyyksiin, kuten tillimakaroniin ja suomenruotsalaisiin rapujuhliin. Videolla esitellään yhteisöllistä Vaasan yliopistoa ja upeaa merikampusta, joka kulkee myös nimellä Suomen kaunein kampus. Pilke silmäkulmassa tehdyn videon lopuksi Eetu valmistuu, saa työpaikan, kauniin vaimon ja luksusveneen. Viestinä on, että Vaasa on onnellisten ihmisten erilainen laakso. Jo ensimmäisen vuorokauden aikana video saavutti lähes 25 000 näyttökertaa eri sosiaalisen median kanavissa. Tiina Ramsila Vaasan yliopiston viestinnästä vastasi muutamaan kysymykseen videon tiimoilta.

Mihin tarpeeseen markkinointivideo teetettiin?
Nuoret viettävät yhä enemmän aikaa videoiden parissa sosiaalisessa mediassa, ja lähes kaikki suomalaiset nuoret katsovat YouTubea. Tämän vuoksi yliopiston hakumarkkinointikampanjassa satsattiin laadukkaaseen ja huomiota herättävään videoon.

Miten projekti eteni Smilen kanssa ja millaista kansamme oli työskennellä?
Smile sai heti kiinni ajatuksestamme, oikeastaan tuntui, että he aavistivat jo ennen meitä, mitä me halusimme. Videon käsikirjoitus, kuvausviikko ja editointi tehtiin oikeasti yhteistyössä, ja koimme, että toiveitamme ja ehdotuksiamme kuunneltiin ja kunnioitettiin. Kuvausviikko oli raskas, mutta sitäkin hauskempi. 😀

Millainen kokonaisuudesta mielestänne tuli lopputuloksena?
Olemme erittäin tyytyväisiä videoon, se on yliopistomaailmassa jotakin ennennäkemätöntä. Halusimme rohkean, laadukkaan ja huumorintajuisen videon, joka etenee seikkailunomaisena kertomuksena. Missään vaiheessa ei ole menty siitä, missä aita on matalin, vaan musiikkia myöden kaikki on tehty viimeisen päälle.

Millaista palautetta olette videosta saaneet?
Lähtökohtamme oli, että halusimme videon herättävän huomiota ja erottavan meidät toisista yliopistoista. Tiesimme etukäteen, että rohkea video herättää mielipiteitä puolesta ja vastaan, kuten myös kävi. Toiset katsojat ymmärtävät pilkkeen silmäkulmassa, toisten mielestä video on liiankin rohkea ja erilainen. Suurin osa saamastamme palautteesta on kuitenkin ollut positiivista. Tiedämme maisteriksi valmistuvia opiskelijoitamme, jotka kyselevät naureskellen omasta luksusveneestään. Video on levinnyt sosiaalisessa mediassa vauhdilla ja herätti myös paikallismedian kiinnostuksen.

Videon konseptin määrittely

Lähtökohdat: Mikä oli toimeksianto tai ongelma, joka piti ratkaista?
Vaasalaiset tuntevat oman yliopistonsa ja kaupunkinsa vahvuudet hyvin, mutta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asuville mielikuvat voivat olla melko hataria. Videolla haluttiin tavoittaa erityisesti nämä muualla asuvat potentiaaliset hakijat ja kertoa heille Vaasan yliopiston ja kaupungin vahvuuksista ja mahdollisuuksista – pilke silmäkulmassa. Yliopiston hakukohteita ovat kauppatieteet, tekniikka, hallintotieteet ja viestintätieteet, ja konsepti pyrittiin fokusoimaan varsinkin kauppatieteiden ja tekniikan kohdeyleisön mielenmaisemaan.

Luova ratkaisu: Millä idealla tai näkökulmalla toimeksiantoa lähestyttiin?
Videon viesteiksi oli valittu konseptointivaiheessa ”meillä sinä olet yksilö” ja ”mukaan tiiviiseen yhteisöön” ja “työnantajat arvostavat”. Kampusta haluttiin korostaa ja kertoa Vaasasta opiskelijakaupunkina. Kaupungissa joka 5. vastaantulija on korkeakouluopiskelija. Tavoiteltiin konseptia, joka kertoisi Vaasasta ja yliopistosta siten, että mikä tahansa korkeakoulu ei voisi käyttää samaa videota eli haluttiin esittäytyä uniikilla tavalla ja pelata omilla vahvuuksilla. Konseptissa kiteytyi huvin ja hyödyn yhdistäminen opiskeluissa. Tarinallisesti tärkeää oli jatkuva liike, jotta katsojan mielenkiinto säilyy loppuun saakka.

Toteutus: Millainen on lopullinen toteutus ja miksi siihen päädyttiin?
Tarinatyyppi on ns. ”sankarin matka”. Päähenkilöksi valittiin samaistuttava kohde, Eetu, joka saapuu Vaasaan ulkopuolisena. Hän kuitenkin oppii nopeasti paikkakunnan tavoille, saa ystäviä ja pääsee sisälle opintoihin. Eetu löytää kaupungista tyttöystävän ja saa valmistuttuaan työpaikan. Asiakkaan toiveena oli esitellä visuaalisesti näyttäviä paikkoja, kuten tori, meri, rannat, puistikot, kampusalue ja näyttää myös merkkihenkilöitä, kuten yliopiston rehtori ja kaupunginjohtaja. Tarinaan rakennettiin useita triggereitä, jotka säilyttävät katsojan mielenkiinnon ja innostavat jakamaan videota edelleen. Mukana on yliopiston rehtori ja kaupunginjohtaja ojentamassa kissanpoikasta Eetulle, yksi kaupungin suosituimmista yökerhoista, Vaasan Sportin pelaajia, luksusvene ja monia muita elementtejä, jotka yhdessä rakentavat tarinasta koukuttavan.

Suomen Pakolaisapu – 2D-animaatio

Tuotimme Suomen Pakolaisavulle 2D-animaatioita joulukampanjan tueksi. Kampanjan tavoitteena oli kertoa koulutuksen lukuisista, kauaskantoisista ja monille yllättävistäkin hyödyistä, sekä kerätä varoja ulkomaan työhön. Haluttiin ihmisten ymmärrystä ulkomailla tehdyn työn merkityksestä ja kasvattaa myös Pakolaisavun tunnettuutta. Esimerkiksi käytännönläheinen lukutaitokoulutus ei ole vain kirjainten ja numeroiden opettelua, vaan hyödyt ovat todella moniulotteisia ja kauaskantoisia. Asia on samoin esimerkiksi nuorten ammattikoulutuksessa. Asiasta ei kuitenkaan haluttu kertoa paperinmakuisesti tylsän opetusvideon fiiliksellä, vaan raikkaasti ja kiinnostavasti.

Kampanjan keskeisenä elementtinä olivat 3 lyhyttä animaatiota, jotka kertovat koulutuksen hyödyistä. Kanavina olivat ennen kaikkea sosiaalisen median kanavat ja Suomen Pakolaisavun uutiskirjeemme. Pakolaisista 90 % elää kehitysmaissa. Suomen Pakolaisapu tukee pakolaisia ja paluumuuttajia Liberiassa, Ugandassa ja Myanmarissa muun muassa lukutaito-, ammatti- ja yrittäjyyskoulutuksen keinoin. Joulun kampanjassa kerättiin varoja tähän ulkomailla tehtävään työhön.

Katso myös kampanjan muut animaatiot!

Naisten asema

Toimeentulo

NAL Nuorisoasuntoliitto – 2D-animaatio

Tuotimme Nuorisoasuntoliitolle 2D-animaatioita, jotka ovat suunnattu nuorille ensimmäiseen omaan asuntoon muuttaville.

Nuorisoasuntoliitolla oli haaveissa toteuttaa hauskoja ja siinä sivussa vähän opettavaisiakin pikkuanimaatioita.
Animaatioita tuotettiin 5 kpl, joista kukin noin minuutin mittaisia. Animaatioiden fiili oli hassuttelevan videopelimäinen ja letkeä. Ulkoasuksi haluttaisiin tikku-ukkomaista tai videopelimäistä visuaalista ilmettä. Animaatioissa esitettiin asumiseen liittyviä ongelmatilanteita ja niiden ratkaisuja. Sisältöjen tuli olla reteitä, rouheita sekä helppolukuisia ja -tulkintaisia. Kuvituksesta ja animaatioista vastasi Anna Korhonen. Äänimaailman ja musiikin animaatioihin suunnitteli Antti Tammimmaa.

Katso videot alta!

Tyyppi ja mörkö:

Tee se itse – tulva:

Tee se itse – tulipalo:

Tee se itse – sydänsuru: