Etusivun referenssit

23.11.2020

Takuusäätiön ASTA-hanke – 2D-animaatiot

Takuusäätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa haltuun. Asuminen ja taloudenhallinta kulkevat käsi kädessä. Toteutimme Takuusäätiön Asumistalousneuvonta-hankkeelle kolme informatiivisia videota, joissa […]
9.12.2019

Turun yliopisto – Mullistava käsittely piisirulle -animaatio

Tuotimme Turun yliopistolle animaatiovideon uuden teknologisen innovaation esittelyyn ja lanseeraamiseen kansainväliselle yleisölle. Monimutkaisen luonteensa vuoksi, innovaation esittelyyn haluttiin pientä leikkisyyttä, mutta kuitenkin pitäytyä tarkasti faktoissa. Projektia […]
16.3.2019

Agents of Change – Brändivideo

Tuotimme Vaasan yliopiston viestintään videon, joka on suunnattu yliopiston henkilökunnalle, medialle ja koko korkeakoulumaailmalle. Idea lähti liikkeelle yliopiston roolista muutosagenttina ja yhteiskunnan osana tärkeän tiedon tuottajana […]
10.2.2019

STEK Voimala – Tuotevideo

Sähköturvallisuuden edistämiskeskuksen kehittämä Voimala on monipuolinen oppimispaketti kouluille. STEK ry jakaa Voimaloita vuosittain kouluihin ilmaiseksi hakemusten perusteella. Tuotimme Voimala-tuotevideon innostamaan herättämään mielenkiintoa ja innostamaan opettajia lähettämään […]
16.1.2019

Kognitiivinen ergonomia – 2D-animaatio

Kognitiivisestä ergonomiasta huolehtiminen on etenkin tietotyön kannalta tärkeää. Työturvallisuuskeskukselle tuotammassamme animaatiossa käydään läpi asioita, jotka ovat osaltaan vaikuttamassa työhyvinvointiin, työn tuottavuuteen ja työssä jaksamiseen. Kiinnostuitko? Kaipaatko […]
23.10.2018

#Parastaaikaa – Markkinointivideo

Tuotimme Vaasan ammattikorkeakoululle markkinointivideon kevään 2019 opiskelijahakuja varten. Videolla haluttiin tuoda esiin tunteita ja kertoa millaista opiskelijaelämä Vaasassa on. Nämä asiat tuodaan esille avoimella otteella, avataan […]
20.3.2018

Pääsylippu toiseen maailmaan – Markkinointivideo

Tuotimme markkinointivideon Vaasan yliopistolle. Videon päähenkilö Eetu saapuu opiskelemaan Vaasaan, jossa hän tutustuu paikallisiin ihmeellisyyksiin, kuten tillimakaroniin ja suomenruotsalaisiin rapujuhliin. Videolla esitellään yhteisöllistä Vaasan yliopistoa ja […]