Vilhelmiina Wahlbeck – DNA: Videoviestinnässä pitää uskaltaa olla rohkea

Haastattelupenkkiimme istahti tällä kertaa DNA:n viestintäjohtaja Vilhelmiina Wahlbeck. Wahlbeckin mielestä videoviestinnässä pitää olla rohkea. “Pitäisi miettiä millainen kanava video on. Videoissa pitää uskaltaa heittäytyä, antaa vähän enemmän ja herättää tunteita.”

DNA:ssa on uskallettu olla rohkeita. Videota hyödynnetään monipuolisesti eri aiheista viestimiseen ja videosta halutaan ottaa kaikki irti. “Videot vaativat ihan erilaista tekemistä. Ei saa tehdä puuduttavaa, tylsää ja pitkää, vaan pitää tehdä mahdollisimman lyhyitä ja hyviä pätkiä, jotka toimivat”, Wahlbeck sanoo.

Myös kokeileminen ja erehtyminen sallitaan DNA:ssa. “Aina välillä huomataan, että joku juttu ei toiminutkaan. Siitä otetaan opiksi ja jatketaan eteenpäin”, Wahlbeck kertoo.

Esimerkkinä onnistuneesta videon hyödyntämisesta Vilhelmiina Wahlbeck mainitsee muutama vuosi sitten järjestetyn DNA:n sisäisen myyntikilpailun. “Haastoimme koko henkilöstön myymään tuotteitamme ja olemaan myyntirajapinnan tukena ja apuna. Osana kilpailua teimme näyttäviä stunt-videoita, joissa henkilökunta haastoi muita tekemään jotain jännittävää. Näyttävimmillään videot olivat tandem-laskuvarjohyppyjä ja henkilön sytyttämistä tuleen. Näistä videoista tuli todella suosittuja ja henkilöstö odotti aina, että mikä mahtaa olla seuraava haaste ja video”, kertoo Wahlbeck.

DNA hyödyntää videota sekä sisäisessä että ulkoisessa viestinnässä. Sisäisesti videota käytetään erityisesti intrassa. Lisäksi videoita pyöritetään jatkuvasti infonäytöissä, joita on kaikissa DNA:n 18 toimipisteessä ja pääkonttorin auloissa. Ulkoisesti DNA jakaa videoita mahdollisimman laajasti sosiaalisen median kanavissa.

“Video on oikea kanava jos halutaan herättää tunteita ja fiiliksiä. Video on tällaisissa tapauksissa loistava ja mieleen jäävä kanava”, vastaa Wahlbeck kysymykseen siitä, mihin viestintätarpeisiin videot sopivat erityisen hyvin.

DNA:n viestintäjohtajan Vilhelmiina Wahlbeckin mielestä video on oikea kanava, jos halutaan herättää tunteita ja fiiliksiä sekä jäädä mieleen.

Comments are closed.